IRENE TURENIUS

irene.turenius@seinajoki.fi

Kodinpäivän juhlapuhe naistenpäivänä 8.3.2009 Peräseinäjoella

Hyvät naiset ja miehet, hyvää naistenpäivää!

Kansainvälinen naistenpäivä on vanha tarina siitä, kuinka aivan tavalliset naiset tekevät historiaa; kyseessä on vuosisatoja vanha kamppailu, jonka tavoitteena on, että naiset osallistuisivat yhteiskuntaan tasa-arvoisina miesten kanssa.Kansainvälisen naistenpäivän historia ulottuu vuoteen 1857. Tuolloin sadat työläisnaiset osoittivat mieltään lakkoilemalla alhaisia palkkoja, pitkiä työaikoja ja epäinhimillisiä työoloja vastaan New Yorkissa.Kansainvälistä naistenpäivää alettiin virallisesti viettää YK:n toimesta kuitenkin vasta vuonna 1975, kun yleiskokous julisti 8. maaliskuuta viralliseksi Yhdistyneiden Kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi kaikissa jäsenmaissa. YK:n tavoitteena on saavuttaa maailmaan tasa-arvo ja rauha. Tavoitteeseen päästään vain parantamalla naisten koulutusmahdollisuuksia, terveydenhuoltoa, ehkäisemällä naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä ottamalla naiset mukaan päätöksien tekoon ja politiikkaan. Tasa-arvokysymykset ovat suurelta osin myös ihmisoikeuskysymyksiä.Ajat ovat muuttuneet ja samoin on muuttunut Naistenpäivän vietto. Alussa Naistenpäivän vieton tavoitteena oli naisten yleisten oikeuksien lisääminen ja poliittisen kansalaisuuden vaatimus. 60-ja 70-lukuun asti korostettiin luokkasidonnaisuutta. Nykyään Naistenpäivän vietolla pyritään siihen, että päivä olisi kaikkia naisia yhdistävä, maailmanlaajuinen juhla, jolla pyritään saavuttamaan ajankohtaisia vaatimuksia. Vuosisatoja vanha kamppailu jatkuu yhä, vaikka naisnäkökulmasta katsoen Suomi on monessa asiassa edelläkävijä. Tämä on hyvä päivä puhua naisen näkökulmasta.Meillä jokaisella on oma naiskäsityksemme. Ei ole olemassa yhtä ainoaa ja oikeaa naiskäsitystä, jonka voisi julistaa ohjeelliseksi tai kiveen hakatuksi totuudeksi. Yleisesti naiskäsitystä kyllä leimaa ns. oletusajattelu. Siinä lähdetään siitä, että olisi olemassa erityiset naisen ominaispiirteet, kaikki naiset ovat tietynlaisia: ”kaikki naiset uhrautuvat, nainen hoivaa, naiset elävät muita varten, naisen tehtävä on hoitaa koti, perhe ja lapset” jne.Sen sijaan, että tyydymme yleistämään naiset tiettyyn muottiin, olennaista on tutkia vallalla olevaa, usein keinotekoista ja yksipuolista naiskäsitystä kriittisesti ja aikaansaada itse uudenlaista, perinteisiä sukupuolirooleja muuttavaa toimintaa.Kun naiset lähtivät 1800-luvun lopulla tavoittelemaan yleisiä oikeuksia ja poliittista kansalaisuutta, he alkoivat samalla tietoisesti tavoitella erityistä naiskansalaisuutta. Naiset halusivat itse aktiivisesti pitää yllä sukupuolieroa. Tämä oli tärkeä käännekohta, sillä 1800-luvun lopulle saakka naiset olivat ensisijaisesti äitejä ja heidän tehtävänsä yhteiskunnassa oli synnyttäminen, hoiva ja kasvatus. Naiset halusivat paikkansa yhteiskunnassa. Naisen paikkana ei enää itsestään selvästi pidetty kotia. Naisen paikka tuli olla yhteiskunnassa, naisesta tuli subjekti eli toimija ja tekijä.Naiset ja miehet ovat erilaisia, emme me sitä vastaan taistele. Kiinnostavaa on se, että kuinka tämä erilaisuus toimii yhteiskunnassamme. Ovatko nämä erilaiset ”osaset” (nainen ja mies) tasa-arvoisia, onko naisten yhteiskunta samanlainen kuin miesten yhteiskunta? On aika paljon kirjoittamattomia sääntöjä, joita me automaattisesti noudatamme ja pidämme itsestäänselvyyksinä. Miehiin ja naisiin kohdistetaan erilaisia odotuksia, ja eri asiat ovat sallittuja ja sopivia vain miehille tai naisille. Tasa-arvoisen yhteiskunnan toteutuminen edellyttää tiedostamista, kyseenalaistamista ja totuttujen toimintatapojen uudelleenarviointia. Sama pätee myös perheisiin. Totuttuja tapoja ja sukupuolirooleja on ravisteltava. Hyvä esimerkki totuttujen toimintatapojen uudelleenarvioinnista ja perinteisen mallin ravistelusta on paljon keskustelua herättänyt uudistus perhevapaiden jakamisesta äidin ja isän kesken. Nythän noin 10 kuukauden vanhempainvapaasta äidin on pidettävä 3 ensimmäistä kuukautta. Sen jälkeen vanhemmat voivat sopia, kumpi on lopun vapaan kotona. Yleensä se on äiti. Vanhempainvapaan jälkeen jompikumpi vanhemmista voi hoitaa yhteiskunnan huimalla 350 euron bruttotuella lasta kotona siihen saakka, kun lapsi täyttää kolme vuotta. Suuressa osassa perheitä äiti on se, joka jää kotiin, vaikkakin koti-isyys on viime vuosina lisääntynyt. Nyt keskustellaan siitä, että millä vapaajaksotuksella isät saataisiin jäämään useammin kotiin ja kuinka vapaa voitaisiin jakaa niin, että se lisäisi naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Maksettaisiinkohan kotihoidosta muuten vähän runsaampaa rahallista tukea, jos kotiin jäävä vanhempi olisi useammin isä? Se jää nähtäväksi.On hyvä, että vanhempainvapaiden jakamista ja käyttöä mietitään. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta tasa-arvo-ongelma ei ole siinä, että nainen on kotona ja mies töissä kodin ulkopuolella. Vääryys piilee siinä, että vanhemmuuden kustannukset maksaa naisen työnantaja. Mielestäni se on ihan luonnollista ja ok, että äiti jää kotiin lapsiaan hoitamaan. Se on perheiden asia, kumpi on kotivanhempi. Yhteiskunnan tehtävä on turvata naisten elämä ja asema äiteinä, hoivaajina, emäntinä ja työntekijöinä.Kun puhutaan vanhempainvapaiden jakamisesta ja tasa-arvosta, lähtökohta pitää olla ns. palkkatyöläisyyden tasa-arvo. Eli se ei ole oikein, että naisen työura, palkkakehitys, eläkekertymä tai vakituisen työpaikan saaminen häiriintyvät sen takia, että nuoria naisia ei uskalleta palkata vakituisiin töihin. Synnyttäminen, äitiys ja hoivaaminen eivät saa eristää naisia johonkin ”omaan karsinaansa” eivätkä varsinkaan saattaa naisia riippuvaisiksi miehistä. Tasa-arvo ei ole siitä kiinni, että kumpi vanhemmista ottaa ja uhraa urastaan ja tilipussistaan muutaman kuukauden tai vuoden ja jää kotivanhemmaksi. Se ei välttämättä lisää tasa-arvoa yhtään, vaikka miehet jäisivätkin kotiin lapsiaan hoitamaan. Omassa perheessäni tasa-arvo toteutuu ihanteellisesti, vaikka mieheni potentiaalisesta koti-isyydestä ei ole edes keskusteltu. Tuttavaperheessäni mies jäi kotiin lapsia hoitamaan ja äiti meni töihin. Kovin tasa-arvoiseen tulokseen ei kuitenkaan päädytty, sillä joka päivä kun vaimo tuli töistä kotiin, hänellä alkoi toinen työpäivä kotona. Piti siivota päivän touhujen jäljet, piti pestä pyykit ja tehdä seuraavien päivien ruuat koti-isälle ja lapsille. Joskus tämä koti-isä ja lapset olivat jopa yöpuvuissa, kun äiti tuli töistä kotiin. No, tämä tasa-arvon irvikuva päättyi hyvin nopeasti. Isä meni töihin, lapset saivat ihanan perhepäivähoitopaikan ja kotiin laskeutui rauha. Sukupuolten välisen erilaisuuden tunnustaminen on edellytys yhteiskunnalle, jossa naiset voivat yhdistää ansiotyön, äitiyden ja hoivan joutumatta miehiä heikompaan asemaan taloudellisesti tai sosiaalisesti. Tutkimusten mukaan Suomessa ja muissa pohjoismaissa ns. mieselättäjämalli on poikkeuksellisen heikko. Siihen on syynsä historiassa. Köyhässä ja harvaan asutussa maatalousvaltaisessa maassa naiset tarvittiin mukaan talon töihin. Naiset ja miehet tarvitsivat toistensa työpanosta selvitäkseen arjessa. Miesten ja naisten välinen kumppanuus perustui työn tekemiselle. Mieselättäjämallia ovat heikentäneet myös naisten kansalais- ja poliittisten oikeuksien tunnustaminen, palkkatyöläistyminen ja sukupuolten välinen tasa-arvolainsäädäntö.Suomalainenkin hyvinvointivaltio on hyvin pitkälti miesten rakentama ja se perustuu ensisijaisesti miehiselle palkkatyökansalaisuudelle.  Naiset ansaitsevat edelleen joillain aloilla 80 prosenttia miesten palkasta. Eläkejärjestelmämme syrjii kotona lapsiaan hoitavia äitejä. Naiset ovat miehiä useammin pätkätöissä. Sukupuolella on ratkaiseva merkitys paitsi yksilön myös yhteiskunnan tavalle olla olemassa. Naisten oman aktiivisen yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan ansiosta hyvinvointivaltio sisältää paljon naisystävällisiä elementtejä. Naiset itse tekevät valtiosta naisystävällisen.

Tänään on uutisoitu tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan naiset tietävät politiikasta miehiä vähemmän. Suhtaudun jokseenkin varauksella tuohon tulokseen. Kyllä naiset tietävät politiikasta, naiset ovat sosiaali-, lapsi- ja perhepolitiikan asiantuntijoita. En usko, että esimerkiksi päiväkoti- tai kasvatusasiat olisivat yhteiskunnallisia poliittisia kysymyksiä, jos naiset eivät tietäisi politiikasta tai osallistuisi siinä määrin kuin osallistuvat. Naiset muun muassa äänestävät miehiä aktiivisemmin. Se on sitten eri asia, onko naisilla poliittista valtaa äänestysaktiivisuuteensa nähden. Arjen politiikka eli sosiaali-, lapsi- ja perhepolitiikka ei ole yhtään vähäpätöisempää kuin ulkopolitiikka tai puolustuspolitiikka. Arki ei ole aina yhtä juhlaa, salamavaloja ja korkeita otsikoita, mutta jos ei arki toimi, ei toimi mikään. Ja senhän me naiset tiedämme, koska me olemme arjen asiantuntijoita.

Minä julistauduin viime lokakuun kunnallisvaaleissa ”arjen sankariksi”. Monet muut ehdokkaat mainostivat saavutuksiaan politiikassa, nimen ja äänestysnumeron perään listattiin pitkä rivi eri toimielimien puheenjohtajuuksia ja jäsenyyksiä. Vaikka tuohon omaan titteliini sisältyy aimo annos huumoria ja itseironiaakin, niin sen tärkein viesti on se, että arjen on toimittava. Sillä on suuri merkitys, kuinka asiat toimivat kokoussalien ulkopuolella.  Arkiset puurtajat, emännät, kotiäidit, omaishoitajat, heidät harvoin kruunataan sankareiksi, vaikka työ, jota he tekevät on rahassa mitattuna erittäin kallisarvoista.Äitiydellä politikointi ei ole mitään uutta. Äitiyden politisointi johti Suomessa suhteellisen varhain naisille tärkeiden sosiaalipoliittisten etuuksien läpimenoon. Minua edeltäneiden äitikansalaisten ansiota ovat äitiysavustus (1938), perhelisä (1943), ilmaiset neuvolapalvelut (1944 lähtien) ja lapsilisät jo vuonna 1948. Lapsilisäuudistus oli muuten ensimmäinen taloudelliseen avustamiseen liittyvä subjektiivinen oikeus. Edunsaanti perustui siis äitiyteen, ei köyhäinhoitoon.

Voimme tänään ylpeinä todeta, että maamme naiset ovat olleet vahvasti mukana sekä edistämässä naisille tärkeitä kysymyksiä että rakentamassa kaikille suomalaisille hyvinvointiyhteiskuntaa. Naisten hyvinvointivaltio on ihmisten yhteiskunta, jossa kaikilla on hyvä olla.

Työtä siis riittää, sillä keskiarvo ei riitä eikä naisten hyvinvointivaltio ole itsestäänselvyys. Meitä naisia tarvitaan yhteiskunnan eri tasoille toimimaan. Tekemämme työ tulee näkyväksi ja kuulluksi, kun itse teemme siitä näkyvää.

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää.