IRENE TURENIUS

irene.turenius@seinajoki.fi

Tervehdyspuhe kaupungin työntekijöiden eläkejuhlassa

14.1.2009

Hyvät kaupungin työntekijät,

kaupungin puolesta haluan kiittää teitä siitä vuosikymmenten panoksesta, jonka olette Seinäjoen kaupungin eteen antaneet.

Eläkkeelle lähtevän työntekijän mukana työyhteisö ja organisaatio menettävät aina niin sanottua hiljaista tietoa ja kokemusta. Eli sellaista tietoa ja taitoa, jota ei ole kirjoitettu mihinkään toimintaohjeisiin. Sellaista tietoa ja taitoa, jonka oppii vain monien vuosien työn kautta, eikä välttämättä koulukirjoista laisinkaan. Hiljainen tieto ja työkokemus ovat osa työpaikan perinnettä, joiden pitäisi siirtyä vanhoilta työntekijöiltä uusille. Seinäjoen kaupungin palveluksesta on siirtynyt viime vuoden aikana kaikkiaan 44 työntekijää eläkkeelle. Sen lisäksi, että vanhoissa työyhteisöissänne varmasti tarvittaisiin osaamistanne ja kokemustanne eli teidän ”hiljaista tietoanne”, entiset työtoverinne varmasti myös myötämielin muistelevat ja kaihoisasti kaipaavat yhteisiä ympyröitänne, jokapäiväisiä jutteluitanne, työn ja touhun tuokioitanne.

Työ on muutakin kuin tekemistä ja suorittamista.

Varmasti kymmentä viimeistä työvuottanne ovat sävyttäneet kiire ja alituinen muutostarve ja -paine. 1980-luvulla yleistyi Ilmaisu ”elinikäinen oppiminen”, 90-luvulla siitä tuli suorastaan muotitermi. Nyt ”elinikäinen oppiminen” on todellista arkirealismia. Nykyisessä työelämässä pysyvintä ovat muutos ja kiire. Nyt osaltanne ovat kiireet, ainakin työnantajan sanelemat, hellittäneet.  Teistä osa on ehtinyt olla eläkkeellä jo vuodenpäivät, toiset vasta opettelevat eläkkeen ehtoja. Eläkkeelle siirtyminen ei ole lainkaan pieni muutos ihmisen elämässä. Joutenolon aikaa on varmasti jo ehtinyt odottaa, jäljellä olevia työpäiviä malttamattomana laskea ja tulevia oloneuvospäiviä suunnitella. Vaikka olo työelämässä on voinut jo pitkään tuntua kypsältä, eläkkeelle siirtyminen on erittäin suuri elämänmuutos ja se vaatii aikaa ja totuttelua. Sen lisäksi, että pitää opetella jouten olon opit ja pysähtymisen pykälät, mielessä voivat risteillä monenlaiset mietteet ja muistot, ehkä välillä kaipauskin takaisin työhön.

Työvuodet ovat teillä nyt takana ja eläkevuodet edessä. Toivon teille terveitä ja virkeitä eläkepäiviä, ja runoilija Vuokko Paavilaisen sanoin ”aurinkoa aamutuimaan, keveyttä keskipäivään, taivaalle tuhannet tuikkeet.”

Seinäjoen kaupungin puolesta lämpimästi tervetuloa tähän juhlailtapäivään.