irene.turenius@seinajoki.fi
irene.turenius@seinajoki.fi
VETOOMUS LASTEN JA PERHEIDEN PUOLESTASeinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston lisärakennuksen suunnittelu alkaa tänä syksynä. Tällä hetkellä suunnitelmissa on, että lasten- ja nuortenosasto jätettäisiin vanhaan kirjastorakennukseen erilleen muista kirjaston osastoista. Tämä on huono ratkaisu esimerkiksi seuraavista syistä: 1. Lasten turvallisuus, jos lasten- ja nuortenosasto levittäytyy nykyiseen kirjahalliin (nyk. aikuistenosasto). Esimerkiksi portaat ja kaiteet ovat aikuisia varten suunniteltuja (putoamisvaara on jo nyt suuri) ja kulku uudisrakennukseen olisi näillä näkymin alakerrasta tunnelin kautta. Talo on sokkeloinen ja on vaikea kuvitella, että alle kouluikäinen voisi turvallisesti, ilman pelkoa kulkea ala- ja yläkerrassa ja tunnelia pitkin ilman vanhempia. Talossa on nyt yksi hissi, johon mahtuu juuri ja juuri yhdet lastenvaunut. Kirjaston ovesta on tosi vaikea kulkea lastenvaunujen ja rattaiden kanssa. 2. Kirjastossa asiointi hankaloituu huomattavasti, kun aikuisten- ja lasten aineistot ovat eri taloissa. Kärsijöitä ovat luultavasti lapset. Kiiretilanteissa aikuiset hakevat kyllä itselleen tietoa ja viihdykettä, mutta lastenosastolla käynti voidaan jättää kokonaan väliin. 3. Asiakaspalvelu kärsii. Henkilökuntaa lapsia ja nuoria varten on tällä hetkellä varsinaisesti kaksi ihmistä, mutta muiden osastojen ihmiset voivat joustavasti palvella myös lasten- ja nuortenosaston asiakkaita. Jos osasto jää vanhaan rakennukseen, pitäisi henkilökuntaa saada runsaasti lisää Pahimmillaan tilanne voi olla sellainen, että isossa sokkeloisessa talossa työskentelee kerrallaan kaksi ihmistä, joista toinen lainaa ja palauttaa jatkuvasti, koska lasten- ja nuortenosaston lainausmäärä on 42-46 % koko kirjaston lainausmäärästä kuukaudesta riippuen. 4. Alvar Aallon suunnittelema nykyinen kirjastorakennus on suojelukohde, joka aiotaan palauttaa alkuperäiseen asuun. Kirjaston lasten- ja nuortenosaston toiminta taas vaatii tiloilta joustavuutta. Seinille pitäisi saada laittaa piirustuksia ja julisteita, lattioille välillä vaikka teltta tai muita isoja rakennelmia. Nämä kaksi asiaa ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Jos lasten- ja nuortenosasto sijoitetaan uuteen rakennukseen voidaan lapsiasiakkaiden tarpeet ja viihtyvyys huomioida jo suunnitteluvaiheessa. 5. Nuorten asiointi kirjastossa hankaloituu myös. Kun aikuisten- ja lasten- ja nuortenosastot ovat samassa rakennuksessa nuoret voivat vaivattomasti käyttää molempien osastojen kokoelmia. He etsivät tietoa molemmilta osastoilta ja lukevat rinnakkain sekä nuorten- että aikuisten romaaneja. 6. Lasten- ja nuortenosastolla käy paljon koululuokkia ja päivähoitoryhmiä. Nykyisen rakennuksen eteistilat ovat ahtaat ja naulakoita on aivan liian vähän. Kirjaston toiminta on muuttunut 1960-luvulta kovasti ja kouluyhteistyötä painotetaan siinä aina vain enemmän. Ryhmäkäynnit tulevat luultavasti vielä lisääntymään vuosien mittaan. Me allekirjoittaneet vetoamme päättäjiin, että uusi kirjastorakennus suunnitellaan ja rakennetaan sellaiseksi, että sekä lasten- ja nuortenosasto että aikuistenosasto ovat saman katon alla ja lähellä toisiaan. Jos olet tätä mieltä, allekirjoita vetoomus ja lähetä se eteenpäin kaikille tutuillesi. Laita nimesi eteen seuraava vuorossa oleva numero. Jos kohdallesi osuu numero 50, 100, 150 jne. lähetä viesti myös nimilistassa ensimmäisenä olevalle Irene Tureniukselle (luokanopettaja, äiti ja aktiivinen kirjastonkäyttäjä) (irene.turenius@netikka.fi). Vetoomus on tarkoitus luovuttaa kaupungin päättäjille syksyllä 2007. Jos saat vetoomuksen syyskuussa 2007, palauta se Irene Tureniukselle (irene.turenius@netikka.fi) viimeistään 15.9.2007. Kiitos osallistumisesta! Toivottavasti saamme Seinäjoelle lapsi- ja perheystävällisen kirjaston!
|