irene.turenius@seinajoki.fi
irene.turenius@seinajoki.fi
27.9.2005Talouden ja toiminnan seurantaraportin käsittely ja hyväksyminenArvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut, sosiaalityön tulosalueella Perheneuvolan palveluilla on ollut runsaasti kysyntää. Asiakkaat joutuvat jonottamaan ensimmäistä vastaanottoaikaa 1-6 kuukautta. Voiko tänä päivänä jossakin todella joutua odottamaan apua näin pitkään? Minkälaisiin toimenpiteisiin ollaan ryhdytty jonotusajan inhimillistämiseksi? Toivottavasti asiaa ei tyydytä vain toteamaan tässä talouden ja toiminnan seurantaraportissa. Jos Perheneuvolan jonon purku vaatii lisää työvoimaresurssia, niin rahaa on löydyttävä. Varmaa on, että näiden palveluiden kysyntä ei ainakaan pienene kasvavassa kaupungissa. Toinen surullinen huomioni talouden ja toiminnan seurantaraportista on, että nuorisoasema Steissin työntekijämäärä on laskenut kahteen. Tämän takia muun muassa kotikäyntejä on jouduttu vähentämään. Nuorisoasema on alun perin saanut alkunsa nimenomaan nuorten tarpeista. Eihän se niin voi mennä, että kun nuorten avun tarve kasvaa, niin toimintaa supistetaan. Näistäkin nuorista kasvaa toivottavasti meille hyviä veronmaksajia. Seurantaraportista käy ilmi, että päivähoidon asiakkaat tuntuvat olevan suht' tyytyväisiä palveluihin. Mikähän mahtaa olla kaupungin lasten päivähoitojonon tämänhetkinen tilanne? Huonoin tilanne taitaa olla niillä ketkä sitkuttelevat jonossa ja murehtivat, että löytyykö omalle lapselle hoitopaikka määräaikaan mennessä. Sivulta 47 käy ilmi, että aina sopivaa paikkaa ei ole löytynyt. Kuinkahan monta tällaista tapausta on esim. kuukaudessa? Omaan lähipiiriini niitä on viime aikoina osunut valitettavan monta. Lapsen päivähoidon aloittaminen on suuri päätös. Kun vanhemmat palaavat pätkätöihinsä, on lapselle löydyttävä hoitopaikka. Perheiden pitää saada siirtyä uuteen elämäntilanteeseensa sujuvasti. Ihmetystä herättää päivähoitopaikkojemme 115 prosentin täyttöaste. Päiväkotien seinät siis suorastaan pullistelevat. Helpotusta on luvassa kunhan Kultavuoren päiväkoti rakentuu. Nyt on kuitenkin jo aika katsoa Kultavuoren päiväkodista eteenpäin; onko päivähoidon ongelmat sitten ratkaistut? Ja kuinka pitkäksi aikaa? Mikä on tilanne muissa kaupunginosissa, esimerkiksi Kärjen, Pajuluoman, Soukanjoen, tulevalla Kyrkösjärven alueilla? Mielestäni nyt on aika panostaa lasten päivähoito- ja lasten ja nuorten koulu- ja tukipalveluihin samalla hartaudella kuin esimerkiksi teknologiakeskukseen ynnä muuhun huippuosaamiseen on panostettu. 27.9.2005 |